Juoksuliike on alunperin Porvoosta lähtöisin oleva hanke, jonka tavoite on innostaa ihmisiä juoksemaan ja tarjota mahdollisuus treenaamaan yhdessä. Toisin sanoen Juoksuliikkeen tavoitteena on saada koko Suomi juoksemaan yhdessä. Mukana on eri-ikäisiä ja erikuntoisia ihmisiä: maratoonarit, kuntojuoksijat ja juoksua aloittelevat harjoittelevat sulassa sovussa ja treenit on suunniteltu niin, että mukaan voi tulla kuka vain. Juoksuliikkeen toimintaa on mm. Porvoossa, Oulussa, Turussa, ja Helsingissä (Pasila ja Pirkkola).
Juoksuliike Espoo on toiminut syksystä 2016. Juoksuliike Espoon toiminta siirtyy syksyllä 2022 Pirkkolaan, jolloin myös nimi muuttuu Juoksuliike Pirkkolaksi. Toimin itse Juoksuliike Pirkkolan vastuuvalmentajana. Harjoituksissamme tehdään monipuolisia vauhtikestävyysharjoituksia. Harjoitukset sopivat hyvin aloittelijoille kuin konkareillekin.
Jatkossa pyöritämme myös neljä treenijaksoa vuodessa, eli tarjolla on syys,-talvi-,kevät- ja kesätreenit. Treenien sisältö pysyy samana, eli treenit alkavat aina huolellisella lämmittelyllä, jonka jälkeen teemme erilaisia juoksutekniikkaharjoituksia ennen illan pääharjoitusta. Harjoitus viimeistellään loppuverryttelyllä. Syksyllä ja talvella keskitymme peruskestävyyteen ja sitä kautta mm. pitkiin vauhtikestävyysharjoituksiin ja mäkivetoihin. Keväällä teemme kisakauteen keskittyviä ja valmistavia harjoituksia ja kesällä monipuolisesti erilaisia vauhtikestävyysharjoituksia, juoksukuntopiirejä yms.
Seuraa instassa: @iranjuoksuvalmennus, @lenkkipolun_varrelta